Mistä kaikki sai alkunsa
Kaikki alkoi halusta luoda pienpanimotapahtuma, jossa itse viihtyisimme. Ilman kokemusta tai valmiita verkostoja vaati oman tapahtuman järjestäminen rohkeaa hyppyä tuntemattomaan, jonka tuloksena ensimmäistä OlutSatamaa vietettiin onnistuneesti ja odotukset ylittäen kesäkuussa 2016.
Suosion ja kävijämäärän kasvaessa haluamme luoda vieraillemme joka kerta entistä paremman ja elämyksellisemmän tapahtuman, pientä pilkettä silmäkulmassa unohtamatta.
Tästä syystä yksi periaatteistamme on, että me emme suostu sammaloitumaan!
On siitä ensimmäisestä tapahtuman rääpäleestä jo aikaa, sillä OlutSatama järjestetään jo kymmenettä kertaa kesäkuussa 2026! Huh, mihin tämä aika rientää?
10 vuotisen taipaleemme kunniaksi luvassa on enemmän kaikkea! Enemmän uusia ja maukkaita makuelämyksiä, enemmän tapahtumapäiviä sekä enemmän ohjelmaa, toisin sanoen lisää sitä taattua OS-meininkiä!
Tervetuloa juhlistamaan 10 vuotista taivaltamme ja kokemaan elämyksiä kanssamme,
OlutSatama tehdään yhdessä, Nähään siellä!
– Roosa ja Satu